|
|
|
|

Saavut taas tutun vanhan ladon eteen, josta muistat, että nyt pitäisi kääntyä vasemmalle hiekkatietä pitkin. Molemmilla puolilla kapeaa tietä on synkkää metsää. Pelottavaa. Sitten näet punaisen haalistuneen postilaatikon, josta muistat, että siitä pitäisi kääntyä oikealle. Pian kävelet rapisten aukealle, jossa on seitsemän koiranhäkkiä ympäri pihaa. Kaksi molemminpuolin keltaista kaksikerroksista tiilitaloa. Kaksi punaisen piharakennuksen molemmin puolin ja kolme metsän laidassa. Olet käynyt täällä ennenkin katsomassa koiria, mutta koskaan et ole uskaltautunnut sisälle kysymään saisitko hoitsua. Ja taas sinut valtaa pakokauhun tunne. Seisot hetken ja lopulta koiriin kohdistuva hellyyden tunne voittaa pelon. Menet talon kuistille ja juuri kun aiot koputtaa oveen se avataan.
Tämä on virtuaalinen koirahoitola. Minä olen Nöpö, ja omistan hoitolan. Hoitolalle pääsee töihin, kunhan kysyy ensin hoitsua! Vielä on monta karvaturria ilman vakituista hoitajaa, joten eläimiä katsomaan vain!!!
|
|

|
|